Actualités
Tällä viikolla markkinoiden huomio kohdistuu Yhdysvaltain keskuspankki Fediin ja tuloksensa julkistaviin suuriin teknologiayhtiöihin.
Vain alle kahdessa vuodessa Vera Nettebrock rakensi vahvan hiusöljybrändin Suomessa. S euraavaksi tähtäimessä on laajentuminen muualle Eurooppaan.
Päätösperäisistä työpaikoista ei makseta palkkaa. Sairaalat ja koulut rahoitetaan kerätyillä veroeuroilla, ei dynaamisilla vaikutuksilla, kirjoittaa Kauppalehden toimittaja Olavi Kaskisaari.
Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välinen tuore tullisopimus lupaa jättimäisiä energia- ja investointihankintoja, joiden yhteissumma nousee valtavaksi verrattuna edelliseen EU:n budjettiin. Asiantunti ...
EU:n ja Yhdysvaltojen kauppasopu oli ehkä pienin mahdollinen paha, mutta on jo kirvoittanut kovaa kritiikkiä läpi maanantain. Pahin kauppasota vältettiin, mutta samalla uhrattiin eurooppalainen yhtenä ...
Asuntomessujen viime vuosi oli taloudellisesti heikko. Uusi toimitusjohtaja myöntää, että säästötoimet eivät onnistuneet toivotusti.
Vaikka EU:n ja Yhdysvaltojen välinen kauppasopimus on tulkittu voitoksi Yhdysvalloille – tai ainakin presidentti Donald Trumpille – oli Wall Streetin reaktio maanantain avauksessa kaksijakoinen.
Helsingin pörssin nousuavaus lässähti, ja pääindeksi päätyi laskuun. Vaihdetuimpien joukossa vain Nordea jaksoi pinnistää pienesti plussan puolelle.
Patentti- ja rekisterihallituksessa on kesän aikana ollut kova ruuhka yritysten perustamisilmoituksissa: pahimmillaan käsittelemättömiä ilmoituksia oli heinäkuussa lähes 13 000. Nyt ruuhkaa on saatu p ...
KOROT JA VALUUTAT: Markkinoilla vilkas viikko – Luvassa Fed-päätös ja Wall Streetin jättitulospäivät
Kuluva viikko on markkinoilla vilkas, sillä tullikuhinan lisäksi Yhdysvaltojen keskuspankki kokoustaa, USA:sta julkaistaan laaja työmarkkinaraportti, ja neljä Wall Streetin mahtiseitsikon yhtiötä julk ...
Hallituksen velkatavoite uhkaa ennusteiden perusteella karata ilman lisätoimia. Valtiovarainministeriön sisäiset budjettineuvottelut ovat ensi viikolla, koko hallituksen budjettiriihi syyskuun alussa.
Kauppasota on ollut Pentikäisen mukaan herätys Euroopalle. Pentikäinen esittää pohdittavaksi, että EU ryhtyisi ajamaan pitkällä aikavälillä maailman demokratioiden ”vapaakauppaliittoa”. Tiedotteen ...
Certains résultats ont été masqués, car ils peuvent vous être inaccessibles.
Afficher les résultats inaccessibles